sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa

En ole pitkään pitkään pitkään aikaan kirjoittanut mitään, ja mietin jo, että onko järkeä enää jatkaa päivityksiä. Toivottavasti joku vielä seurailee blogia ja lukee tämän kirjoituksen!

Aikaa Suomeen paluuseen on alle kaksi kuukautta. "Aika vaihdossa kuluu tosi nopeasti." Kuulin tämän lauseen moneen kertaan entisiltä vaihtareilta, joita Suomessa ennen
lähtöäni tapasin. En silti olisi ikinä uskonut, kuinka lyhyeltä hetkeltä vaihtovuosi voi tuntua. Laskuissa olen jo mennyt sekaisin. Olenko viettänyt täällä 8, 9 vai 10 kuukautta? Sillä ei loppujen lopuksi ole väliä. Tiedän, että jäljellä olevat viikot tulevat kulumaan lennossa ja koitan tehdä kaiken, mikä tähän mennessä on jäänyt tekemättä.

Viimeisten kuukausien aikana on tietysti tapahtunut paljon. On mahdotonta raportoida sitä kaikkea tänne. Katselen vaihtovuoden aikana tähän mennessä kertyneitä kuvia (1500 kappaletta, vaikka kamera oli välillä pari kuukautta huollossa) ja huomaan, mitä kaikkea hienoa olen kokenut. Kamera on tallentanut vaihtovuoden parhaimmat hetket. Joku päivä vielä teen hienon valokuva-albumin tästä vuodesta, mutta ei vielä, ei vielä.

Olen ollut viimeisen kuukauden aikana yhteensä ehkä kolme päivää koulussa. Meillä oli kahden viikon kevätloma, jonka hyödynsin täysillä matkusteluun ympäri Sveitsiä. Päiväretket ovat tosi helppoja tehdä, moneen hienoon kaupunkiin on vain parin tunnin junamatka.Yksi parhaista (turisti)kohteista oli ehdottomasti Matterhorn, se Toblerone-vuori. Ensimmäisessä kuvassa hiukan näkyvä kylä, nimeltään Zermatt, ei itsessään ole erityisen kaunis - liikaa turisteja. Kylästä pääsee kuitenkin ajamaan köysiradalla ylös das Kleine Matterhorn -nimiselle vuorelle lähes neljän kilometrin korkeuteen. Maisemat sieltä ovat uskomattomat.

Matterhorn
 
Näkymät kuin lentokoneesta
 
Tämän viikon olin AFS:n (vaihtarijärjestöni) järjestämällä leirillä Etelä-Sveitsissä italiankielisellä alueella. Leirin nimi oli "Workcamp". Me sahasimme puita, kuljetimme puunrunkoja, haravoimme lehtiä ja teimme muita vastaavia metsätöitä. Paikka, jossa asuimme, oli oli eräänlainen ekokylä. Sähköjä ei ole, vesi tulee jääkylmästä vuoristopurosta ja asuntomme oli viileähkö mökki, jonka "ikkuna" oli parin metrin pituinen reikä seinässä. Työ oli rankkaa ja olosuhteet jopa suomalaiseen mökkeilyyn tottuneelle henkilölle sopeutumista vaativat, mutta viikko oli hieno. Tutustuin jälleen moniin ihaniin ihmisiin, mukana oli vaihtareita kaikkialta maailmasta aina Indonesiasta Dominikaaniseen tasavaltaan.



En ole tähän mennessä tainnut laittaa yhtään kuvia omasta lähiympäristöstäni. Sen kunniaksi siis vielä yksi kuva "kotikaupungistani", jossa käyn koulua ja josta löytyy kaikki tarvittava vapaa-ajan viettoon. Kuvassa näkyy vanha kaupunginosa kauniine rakennuksineen.
Kotikaupunki





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ja tervetuloa kotiin

t. Hannu

Mari kirjoitti...

Täällä ollaan ja luetaan kyllä!

Mari

Lähetä kommentti