sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Lausanne, Lugano & Luzern

Tämä on viimeinen blogipostaus, jonka Sveitsissä kirjoitan. Suomeen paluuseen on enää vain muutama päivä aikaa. Huone on siivoamatta, laukut pakkaamatta, oikeastaan kenelläkään en ole vielä sanonut hyvästejä ja läksiäislahjojen ja tuliaisten kanssa oon vielä puoliksi suunnitteluvaiheessa. "Onhan tässä vielä aikaa" tai "en ole oikeasti lähdössä minnekään" ovat päällimmäisiä ajatuksia. Jonkinlainen henkinen muuri estää ajattelemasta lähtöä.

Vaihtareille esitetään aina samat kysymykset, ja tällä hetkellä top kolmosessa ovat "Minä päivänä palaat Suomeen?", "Milloin pidät läksiäisjuhlat?" ja "Oletko iloinen kun pääset takaisin Suomeen?". Ensimmäisiin kahteen kysymykseen on helppo vastata. Kolmas onkin sitten vaikeampi. Kyllä, olen todella iloinen siitä, että pääsen taas näkemään kaikki ihmiset, joista olen ollut lähes vuoden ajan erossa. Hommasta tekeekin hankalan se, että niin monet rakkaat ihmiset joko jäävät Sveitsiin tai lähtevät omiin maihinsa Aasiaan, Etelä-Amerikkaan, kuka minnekin.

Viimeisten viikkojen aikana on riittänyt paljon tekemistä. Nyt pitää hyödyntää vielä jäljellä oleva aika! Kaiken muun kivan lisäksi olen päässyt tekemään taas kerran hienoja retkiä ympäri Sveitsiä. Annan kuvien kertoa puolestani. Paikkojen nimet olen kirjoittanut sillain kuin ne saksaksi tunnen, pahoitteluni, jos eroavat suomalaisesta normista. ;)

Luganersee - Lugano

Genfersee - Lausanne

Vierwaldstättersee - Luzern

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti